| Täynnä tarmoa |
|
|
| Kirjoittanut Kari Salonen |
| 04.05.2009 11:27 |
|
Täynnä Tarmoa elokuvan englanninkielinen nimi Basket Case ( sekopää, hermoraunio, konkurssi kypsä ) kuvaa elokuvaa parhaiten. Elokuvan alkumetreillä esitetyt suuret haaveet muuttuvat nopeasti alati kasvavaksi lietteeksi, jonka imusta seura ei pääse irti, kunnes päätekijöille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin lyödä hanskat tiskiin. Pastila on rytmittänyt elokuvansa loistavasti. Hän näyttää kaikkien osapuolien näkökulmasta Porvoon Tarmon ahdingon ja rapistumisen. Ei voi kuin myötähäpeinen hymy kasvoilla seurata managerin ja valmentajan yhteenottoja ja ulkomaalaispelaajien kohtauksia suomalaisväestön kanssa. Parhaiten elokuvan tarina kiteytyy valmentajaan, joka muuttuu alkumetrien varmasta ja kovasta keulahahmosta kentän reunalla mielipuolisesti huutavaksi öykkäriksi. Draaman ja komiikan vastakkain asettelu toimii erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan kyseessä on erinomainen elokuva ja aivan loistava suomalainen dokumentti haaveista ja unelmista. Ja siitä mihin ne yleensä päättyy. Ohjaus: Oskari Pastila |



Ulkomaalaispelaajarajan poistaminen koripallojoukkueilta antaa liigan pohjamudissa räpiköivälle Porvoon Tarmolle kuningasidean: tuplataan pelaajabudjetti ja palkataan ammattitaitoinen manageri sekä valmentaja ja tie tähtiin on valmis. Ei aikaakaan, kun Tarmolla on riveissään Suomen suurin määrä ulkomaalaispelaajia aina USA:sta ja Afrikasta lähtien. Rahaa palaa roviolla, mutta tuloksia ei synny. Valmentaja ja manageri ovat törmäyskurssilla heti alusta pitäen, eikä pelaajille tehtyjä lupauksia pystytä pitämään. Asunnot ovat kalustamattomia, ei ole pesukonetta, ei televisiota, ei mikroaaltouunia, ei edes ruokailuvälineitä. Palkat jäävät maksamatta ja osa pelaajista joutuu asunnoistaan kadulle ja osa odottelee lentokentällä. Managerin kulkiessa kerjulla sponsoreiden luona, valmentaja yrittää parhaansa mukaan saada joukkuetta toimimaan. Lopputulos on vääjäämätön: totaalinen katastrofi.
