| Sex and the City 2 – Sinkkuelämää 2 |
|
|
| Kirjoittanut Kari Salonen |
| 30.06.2010 10:23 |
|
Sinkkuelämää 2 on kaikkea sitä mitä siltä odotetaankin; toinen toistaan upeampia ja ylilyödyimpiä asukokonaisuuksia, puhetta seksistä, elämästä, muodista ja miehistä. Se on sekä hyvässä että pahassa tv-sarjan jatke. Kaikki sarjan elementit ovat läsnä, mutta elokuvaan siirrettynä ne eivät istu kovinkaan hyvin. Carrien voice-over, joka sarjassa kertoo mitä tämä ajattelee, kommentoi elokuvassa puolestaan kankaalla olevia tapahtumia. ”Kävelin rannalla ja katselin kaipaavasti meren yli” ja sitten Carrie kävelee rannalla ja katselee meren yli. Onneksi tämä kerrottiin, sillä katsojaparka saattaisi hämmentyä pahastikin, ellei tätä olisi selvennetty. Jos kyseessä olisi vain yksi kerta, se ei haittaisi, mutta koko pitkä 2.5 -tuntinen on alusta loppuun asti läpiselitetty. Todella rasittavaa. Toisaalta taas asuja ja tuotemerkkejä on bongattavana ähkyksi asti. Ja hahmot ovat juuri sitä mitä sarjassa on totuttu näkemäänkin, mutta osa jopa pienellä kasvulla maustettuna. Ykkösosassa oli jonkinlainen juoni, mutta jatko-osaa tehdessä on päätetty, että moinen olisi turhaa snobbailua ja niinpä se on jätetty kokonaan pois. Mikä yllättäen toimii elokuvan eduksi. Yksittäiset kohtaukset ovat jopa hauskoja ja meneviä, verrattuna kankeaan ja kiusalliseen ensimmäiseen osaan. Monessa suhteessa Sinkkuelämää 2 on onnistuneempi kuin edeltäjänsä, mutta siinä on myös puutteita, jotka tekevät siitä irtonaisen ja venytetyn tekosyyn saada näyttelijät ja tuottaja/ohjaaja kauniiseen Marokkoon lomailemaan. Ja ennen arvosanaa vielä pieni selvennys; olen katsonut sarjan kaikki jaksot ja mielestäni se on varsin mukavaa hömppää, joten arvio ei ole kyynisen miehen mielipide. Elokuva vaan ei ole sitä huttua, jotta odotin.![]()
Pääosissa: Sarah Jessica Parker, Kristin Davis, Cynthia Nixon, Kim Cattrall, Chris Noth, John Corbett, Jason Lewis. |



Manhattanin villit sinkut Carrie (Parker), Charlotte (Davis) ja Miranda (Nixon) eivät ole enää villejä, eivätkä sinkkuja, vaan avioliiton ja perheen kanssa painiskelevia vaimoja. Ainoastaan Samantha (Cattrall) elää elämäänsä, kuten aikaisemminkin. Perhe-elämän paineet ja stressi saavat onneksi helpotusta, kun Samanthan entinen poikaystävä ja asiakas Jerrod (Lewis) kutsuu Samanthan ystävineen Marokkoon. Naisilla on edessään hulppea lomamatka, jonka aikana kohelletaan, mietitään äitiyttä, perhettä, elämää, rakkautta ja tietenkin kenkiä.

