|
Viime syksynä käynnistyneet ja aktiivisen kävijäkunnan keränneet Doc Lounge -dokumenttielokuvaklubit jatkavat keväällä toimintaansa Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Doc Lounge on klubi kaikille, jotka pitävät dokumenttielokuvasta, hyvästä tunnelmasta, baarihengailusta, musiikista ja jännittävistä keskusteluista.
Ruotsalaisten elokuvantekijöiden aloitteesta syntyneen leffaklubi Doc Loungen palkittiin 25.1.2010 Ruotsin elinkeinoelämän elämysteollisuuspalkinnolla Malmössä. Klubin järjestäjät saivat tunnustusta rajoja rikkovan konseptin kaupungin luovuutta kannustavan hengen mukaisesti. Doc Lounge klubeja järjestetään tällä hetkellä kahdeksassa pohjoismaisessa kaupungissa.
Helsinki
Helsingissä kevätkauden käynnistää islamilaisesta punk-kulttuurista kertova elokuva Taqwacore. Suomen ensiestyksensä Helsingin Doc Loungessa saava kanadalainen dokumentti Taqwacore: The Birth of Punk Islam (Kanada 2009, 80 min) sai syksyllä innostuneen vastaanoton Amsterdamin IDFA-festivaalilla. Taqwacore: The Birth of Punk Islam seuraa islampunk-skenen kehitystä sepitteestä tosielämän kulttuurivallankumoukseksi. Alunperin kirjailija Michael Muhammad Knightin romaanissaan The Taqwacores keksimä kuvitteellinen liike on herännyt henkiin ja synnyttänyt täysin uuden punk-kulttuurin haaran. Michael ja hänen punkjoukkionsa matkaa Yhdysvaltojen halki vihreällä koulubussilla. He herättävät tunteita kappaleillaan kuten ”Sharia Law in the U.S.A” niin muslimeissa kuin ei-muslimeissa. Bändien hengellinen odysseia johtaa lopulta Pakistaniin – ja punk valtaa Lahoren kadut.
Doc Loungen avausillan ohjelmassa nähdään myös Live Visuals Show, jossa esiintyvät VJ't Iván Torres Hdez, Joel Hypen ja Jari Suominen. Helsingissä Doc Lounge -klubit ovat siirtyneet uuteen paikkaan ja pidetään jatkossa Dubrovnik Loungessa (Coronan alakerta, Eerikinkatu 11) kolmen viikon välein keskiviikoisin. Kevään ensimmäinen klubi-ilta järjestetään 3.2.2010. Ovet avautuvat klo 18 ja elokuvanäytös alkaa klo 19.00. Liput 5 € + narikka 2 €, K-18.
Tulevan kevään seuraavat Doc Lounge -klubipäivät Helsingissä ovat: 24.2., 17.3., 7.4., 28.4. ja 19.5. http://doclounge.se/helsinki/
Tampere
Tampereen kevätkausi 2010 alkaa 2.2.2010. Esityspäiväksi on vaihtunut tiistai ja paikkana toimii Klubi, jossa lipunmyynti alkaa 18.30 ja elokuvaesitys klo 19.00. Kevään ensimmäisenä elokuvana nähdään Ondi Timonerin ohjaama We Live In Public (USA 2009, 90 min). Liput 4€, K-18.
We Live in Public on mukaansatempaava dokumentti kaikille Internetin ystäville tirkistelijöistä paljastelijoihin. Samalla se on varoittava tarina siitä miten virtuaalimaailmat kontrolloivat elämäämme. Josh Harris - tuo aikamme suurin Internet-pioneeri, josta et koskaan ole kuullutkaan - on sekä taiteilija että visionääri, jonka sekasortoista elämää palkittu amerikkalaisohjaaja Ondi Timoner sitkeästi seurasi kymmenen vuoden ajan. Webin Warholiksi kutsuttu Harris aloitti ensimmäisten joukossa interaktiiviset nettitelevisiolähetykset Pseudo.comissa. Hän on myös kokeillut erilaisia bigbrother-tyyppisiä konsepteja, joissa ihmisten arkielämä tuodaan kaikkien ulottuville 24/7. Viimeistään Harrisin oman parisuhde-elämän kuuden kuukauden ympärivuorokautinen webcasting todistaa, että julkisuus vie veronsa.
http://doclounge.se/tampere/
Oulu
Doc Lounge Oulu palaa kevätkaudella tuoreiden dokumenttielokuvien kera Ravintola 45 Specialin ohjelmistoon. Kevätkauden Doc Lounget järjestetään tiistaisin 2.2., 2.3., 6.4. ja 4.5. Aloituselokuvana nähdään Tampereellakin esitettävä We Live In Public (ohj. Ondi Timoner, USA 2009). Vieraina ensimmäisessä Doc Loungessa nähdään vaatesuunnittelija Antti Putkonen, joka oli mukana Muodin huipulle TV-sarjassa viime syksynä sekä Pohjoisen elokuva- ja mediasäätiö POEMin asiamies Pasi Pirttiaho.
http://doclounge.se/oulu/
Kuva Helsingissä avajaiselokuvana nähtävästä Taqwacoresta. |