| Väärät juuret |
|
|
| Kirjoittanut Kari Salonen |
| 28.08.2009 13:05 |
|
Elokuvan keskiössä on Kuuran perhe, joka joutuu kohtaamaan itsensä, omat arvonsa ja asenteensa perheen isän Mikon (Pertti Sveholm) sairastuttua perinnölliseen sairauteen. Mikon sairaus ja perheen velat ajavat äidin Mirjamin (Milka Ahlroth) ahtaalle. Mikko ei kykene käsittelemään sairauttaan ja pakenee asioita, jolloin huoli ja vastuu perheen arjesta siirtyvät Mirjamin harteille. Koska Mikko ei kykene kertomaan sairaudestaan lapsilleen, kertoo Mirjami siitä heille salaa. Hän kutsuu koolle heidän yhteisien lapsiensa lisäksi myös Mikon pojan Sakarin (Niko Saarela) tämän edellisestä avioliitosta. Myös Sakari on vältellyt asioiden kohtaamista, pakenemalla aina ulkomaille saakka. Perheen vanhempien tasapainotellessa valheiden ja totuuden välimaastossa, jotuvat myös perheen lapset (Emma Louhivuori, Silva Robbins) etsimään itseään ja juuriaan. Elokuva käsittelee hyvin ajankohtaisia ja meille suomalaisille tuttuja asioita. Siinä pohditaan hienosti sukupolvien välisiä suhteita, mitä muuta perimme vanhemmiltamme kuin geenimme ja kannamme mukanamme läpi elämän. Kuuran perhe voisi kuvata mitä tahansa suomalaista perhettä, jossa on ongelmia: vaikeuksita enemmin vaietaan kuin puhutaan. Kuuran perheessä vallitseekin puhumattomuuden kulttuuri, jossa vaikeista asioista ei puhuta, vaan niiden kohtaamista vältellään ja elämää yritetään jatkaa muina miehinä. Elokuvassa pohditaan myös ajankohtaisia asioita: ”Mitä meistä jää jäljelle? Kauanko se kestää? Vaatteet kulutetaan parissa vuodessa. Huonekalut hajoaa tai menee muodista.” Nämä elokuvan esittämät ajatukset ovat nykyisessä kulutuskeskeisessä yhteiskunnassamme ajankohtaisempia kuin koskaan. Ohjaus: Saara Saarela Lainaus elokuvasta Väärät juuret. |



Väärät juuret on Saara Saarelan ohjaama ja yhdessä Selja Ahavan kanssa käsikirjoittama draama. Elokuva on heidän ensimmäinen yhteinen työnsä ja sitä kirjoitettiin usean vuoden ajan. Tämä näkyy myös lopputuloksessa, sillä elokuva on eheä ja huolella tehty kokonaisuus.
