Forssan Kansainväliset Mykkäelokuvafestivaalit, eli tutummin Mykkikset pyörähtävät jälleen käyntiin, nyt jo yhdeksännen kerran 29.8-30.8.2008. Tänä vuonna Forssassa katsellaan komedioita ja seikkailuja, juuri sellaisina kuin niitä tehtiin vuosia, vuosia sitten.Festivaalin itseoikeutettuina tähtinä ovat Charlie Chaplinin ja Buster Keatonin sekä vuoden 2008 päätähti Harold Lloyd, jolta nähdään supersuositut klassikkoleffat The Kid Brother (1927), actionkomedioiden aatelinen Speedy (1928) sekä lauantain päänäytöksessä mestarillinen Girl Shy (1924), jonka esittelee kaikkien elokuvaentusiastien äiti ja isä, herra ja hidalgo Peter von Bagh.Ohjelmistosta löytyy myös Jurassic Parkien muinainen esi-isä, hirmuliskot eläviksi tuova mahtiseikkailu The Lost World vuodelta 1925, Erkki Karun karunkomea Nuori Luotsi (1928) sekä ihka ensimmäinen Tarzan, Apinoiden Tarzan (1918), jonka tekoaikana viidakon valtiaana myöhemmin maailmanmaineeseen liaaneilla liidellyt Johnny Weissmuller oli vasta 14-vuotias. Draamapuolta edustaa jo klassikoksi muodostuneella lauantain alkuyön päätöspaikalla nähtävä F.W. Murnaun jättimäisen jykevä ja muhkean mahtipontinen Faust (1926). Charlie Chaplinin tuotannosta on mukana kolme lyhytelokuvaa; The Cure (1917), The Adventurer (1917) sekä The Floor Walker (1916). Elokuvien musiikeista vastaavat mm. Duo Valon Kotkat, Tapio Niemelä Twins (featuring Keijo Koski), Kari Mäkiranta Trio sekä festivaalien monivuotinen vakiomaestro Hillel Tokazier. |