Lähetä elokuva
Jos rakastat Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Kari Salonen   
16.12.2009 11:09

jos_rakastatAda (Vallinoja) on rikkaan ministerin tytär, jonka äidin ja oman paikallaolonsa puutetta, isä (Mäkelä) on yrittänyt paikata rahalla ja lahjoilla. Adan elämä on bileitä, pintaliitoa ja omantahdon läpi saantia, joka muuttuu erään kohtalokkaan baari-illan jälkeen, kun Ada humalapäissään varastaa auton ja joutuu onnettomuuteen. Kolarin seurauksena Ada menettää muistinsa ja onnettomuuden toinen osapuoli joutuu sairaalaan.

Ada pakenee paikalta ja joutuu aloittamaan elämänsä alusta. Hän pääsee siivoojaksi sairaalaan, jossa on myös onnettomuuden toinen uhri, jonka perhe käy jatkuvasti tätä katsomassa. Ada rakastuu perheen poikaan Toniin (Ohanwe) ja pian heidän välilleen syttyy syvä ja hellä rakkaussuhde. Totta kai menneisyyttä ei voi paeta ikuisesti ja totuuden tullessa ilmi kaikkien elämä on puntarissa ja kysymys kuuluu: voittaako rakkaus kaiken? Voiko kaiken saada ja antaa anteeksi?

Menin katsomaan elokuvaa sekalaisin tuntein. Suomalainen musikaali? Genre ei herättänyt suurta innostusta, mutta täytyy myöntää, että yllätyin positiivisesti. Kappaleet ovat hyvin valitut ja ne tukevat tarinaa hienosta ja koreografiat on tehty huolella. Ensikertalaiset Vallinoja ja Ohanwe tekevät nappisuoritukset nuorena pääparina. Vallinoja muuttuu itsekeskeisestä nartusta, lämpimäksi ja välittäväksi ihmiseksi. Ohanwe on sympaattinen, iloinen ja molempien välinen kemia tekee tarinan draamallisesta puolesta hyvinkin koskettavan. Näytöksessä itkettiinkin pariinkin otteeseen.

Loppua kohden minua alkoi huolestuttaa, että elokuva menisi siitä mistä aita olisi matalin ja heittäisi katsojan silmille ”aahhh, rakkaus on niin ihanaa ja voittaa kaiken” –kortin, mutta onneksi tähän ei menty ja lopetus on hyvä ja tukee teemaa hienosti. Miten elokuvan ottaa vastaan, riippuu aika paljon omasta mieltymyksestä musikaaleihin. Itse pidän musikaaleista silloin, kun ne ovat hyviä ja Jos Rakastat –elokuvan katson omalla kohdallani kuuluvan tähän kastiin. Jos musikaalit eivät miellytä, niin arvosanasta voi helposti pudottaa yhden tähden pois, mutta musiikinkin alla elokuvassa on hyvä ja koskettava tarina, joka on näkemisen arvoinen. Ja elokuvan sanoma on sellainen, jota useampien ihmisten pitäisi miettiä.

Käsikirjoitus: Jarkko Hentulan alkuperäisidean pohjalta: Katja Kallio
Ohjaus: Neil Hardwick
Pääosissa: Elli Vallinoja, Chike Ohanwe, Taneli Mäkelä, Satu Silvo, Minttu Mustakallio, Sarah Kivi
Ensi-ilta:
6.1.2010
Ikäraja:
K-7
4