Toisen maailmansodan loppupuolella 1944 Saksan armeija joutui vetäytymään Lapista takaisin Saksaan. Heidän mukanaan lähti useita suomalaisia naisia. Osa rakkaudesta, osa venäläisten pelosta ja osa omien kotiolojensa takia. Jotkut jäivät sille tielleen ja jotkut palasivat takaisin Suomeen.

Millaista oli näiden tyttöjen ja heidän suomalais-saksalaisten lastensa elämä ja miten heidät otettiin vastaan kotona Hitlerin kukistuttua? Elma, Roosa, Terttu ja Kaisu olivat näiden naisten joukossa, jotka palasivat ja joutuivat elämään ennakkoluulojen ja pilkan alla. Heitä kutsuttiin natseiksi, huoriksi, vakoojiksi ja maanpettureiksi. Niin valtion kuin omien sukulaistensakin taholta.

Tämän sodan jälkeisen matkan aallot osuvat vielä tänäkin päivänä näiden naisten elämän rantaan, ja muistot ajasta ovat kivuliaita siinä missä ihaniakin.

Frans on suomalaisen naisen ja saksalaisen upseerin poika, joka on lapsuudestaan asti ollut juureton ja kumpaankaan kansaan kuulumaton. Hänen biologinen äitinsä antoi hänet pois ja ottovanhemmat pieksivät säännöllisesti ”saksalaista huoranpenikkaa”. Fransin oma äiti ei suostu kertomaan tälle isästään mitään. Pojalla ei ole kuin valokuva ja hautapaikka. Aikuisiällä hän on alkanut selvittää isänsä oikeaa henkilöllisyyttä, mutta se on lähes mahdotonta, koska hän ei tiedä edes miehen nimeä.

Suutari on tehnyt dokumentin aiheesta, josta ainakaan minun tietääkseni ei ole aikaisemmin tehty. Neljä naista kertovat tarinansa suuren tunnekuohun vallassa ja avoimesti. He käyvät läpi syynsä lähtöön, aikansa Saksassa ja paluun Suomeen. Toisaalla seurataan Fransia ja hänen tavoitettaan saada enemmän selvää isästään.

Aiheestaan huolimatta kokonaisuus jää hieman vaisuksi ja ajoittain elokuva laahaa aika pahasti. Suutari käyttää paljon aikaa vain haastateltavien kasvojen näyttämiseen, kun mitään ei puhuta. Tämä toki näyttää henkilöiden sisällä olevat tunteet, mutta sitä käytetään liikaa ja monessa kohtaa dokumentti vain seisoo paikallaan, kun itse olisin sen toivonut juoksevan eteenpäin, sillä näiden ihmisten tarinat todella kiinnostivat.

Koruttomimmat kohtaukset ovat ne missä Frans on äitinsä kanssa ja yrittää saada tietoja isästään. Äiti-poika suhteen jäätävyyden aistii katsomoon asti ja olisinkin toivonut, että Frans olisi saanut selville kuka hänen isänsä on.

Summa summarum Auf wiedersehen Finnland kertoo mielenkiintoisesta aiheesta valitettavan tylsästi. Aitojen ihmisten aitoja tunteita on välillä vaikea katsoa, mutta tämä on vain hyvä. Ei se elämä aina ole ruusuilla tanssimista.

Käsikirjoitus ja ohjaus: Virpi Suutari
Kuvaus: Heikki Färm
Leikkaus: Jukka Nykänen
Äänisuunnittelu: Olli Huhtanen
Musiikki: Johanna Juhola, Pekka Kuusisto
Tuottaja: Cilla Werning