Kahdeksatta kertaa järjestetty Docpoint tarjosi tiistai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan saakka mielenkiintoisia kotimaisia ja ulkomaisia dokumentteja. Yli 100 dokumenttia sisältäneen ohjelmatarjonnan skaala oli jälleen kerran vakuuttavan runsas: animaatioiden ja perinteisten dokumenttien lisäksi jopa mykkäelokuvia. Useat päänäytökset olivat loppuunmyytyjä ja Docpointin virallisen tiedotteen mukaan elokuvia ja oheistapahtumia kävi katsomassa melkein 28000 katsojaa.

Docpoint on kahdeksassa vuodessa kasvanut todella mittavaksi tapahtumaksi ja ulkomaalaisten huippunimien läsnäolo kertoo, että tapahtuma on myös kansainvälisesti merkittävä sekä arvostettu. Suuri sisältö pienessä ajassa – konsepti tuo kuitenkin myös haittapuolia mukanaan, parannettavaa siis löytyy. Kuuteen päivään ahdettu yli sadan elokuvan putki on tietenkin mahdoton ottaa haltuun kokonaisena, joten moni katsoja on tiukan valinnan edessä mitä mennä katsomaan. Päällekkäiset näytökset ja elokuvateattereista toiseen juokseminen minuuttiaikataululla voivat viedä joiltakin nautinnon maun touhusta. Myös elokuvista keskustelemiselle pitäisi löytää jonkinlainen ratkaisu: monet dokumenttielokuvat herättävät erittäin paljon keskustelua, mutta nyt Docpointista puuttuu kanava tai paikka missä tätä keskustelua käytäisiin. Olisi mukavampaa virittäytyä argumenttien viljelyyn tai kiivaaseen väittelyyn äsken koetun dokumentin sisällöstä jossain muualla, kuin elokuvateatterin uloskäynnin ulkopuolella pakkasessa. Jos dokumenttielokuvaa ajatellaan ”totuuden” ilmentävänä vuorovaikuttajana, pitäisi elokuvan ja katsojan väliselle vuorovaikutukselle olla myös kanava, jossa halutessaan teosta olisi mahdollista analysoida ja pohtia muiden kanssa mitä dokumentilla haluttiin sanoa. Vaikka dokumenttielokuvafestivaali tavoittelee kuitenkin varsin marginaalista yleisöä, ainakin Suomen mittakaavassa, kehittyy Docpoint tapahtumana vuosi vuodelta parempaan suuntaan.

Ja itse elokuviin. Docpoint on pyrkinyt usein tarjoamaan tämän hetken puhutuimmat ja uusimmat dokumenttielokuvat ohjelmistossansa. Tällä kertaa kuumimmat ja katsotuimmat teokset ja tekijät olivat esimerkiksi: Oscar-ehdokkaaksi valittu Waltz with Bashir - animaatio, Jukka Kärkkäisen Kansakunnan olohuone, kohua herättänyt kotimainen Täynnä tarmoa, festivaalin palkittu päätöselokuva Burma VJ – Reporting From a Closed Country sekä vanhan dokumenttiveteraanin Nick Broomfieldin esityssarja hänen tunnetuimmista töistään. Tässä muutama sana muutamasta muusta, onnistuneesta elokuvasta viikon varrelta:

The English Surgeon

The English Surgeon on nimensä mukaisesti, henkilödokumentti englantilaisesta kirurgista Henry Marshista. Neurokirurgina toimiva Henry on harrastanut viimeisen 15v ajan henkilökohtaista hyväntekeväisyyttä Ukrainaan. Hän vie tietotaitoaan sekä käytettyjä, länsimaisista sairaaloista saatuja instrumentteja sinne missä puute on. Dokumentti seuraa kuinka hämmästyttävällä tavalla huippupalkatun ja arvostetun Henryn motivaationa toimii pelkästään puhdas hyvyys sekä auttamisen halu. Kiovalaisen kirurgikollega Igorin kanssa Henry toimii paikallisessa sairaalassa tehden leikkauksia vähävaraisille, vaikka välillä välineet joudutaan hankkimaan kiovalaisesta rautakaupasta. Elokuvan aikana kirurgikaksikko joutuu useaan otteeseen oman riittämättömyytensä riivaamaksi, koska vaikka kuinka yrittää, kaikkia ei ehdi valitettavasti aina pelastamaan.

Necrobusiness

Pessimistisesti ajateltuna, nykyisessä kulutuspainotteisessa yhteiskunnassa kuolemammekin tuottaa rahaa markkinataloudelle ja sen kieroille kätyreille. Toisen menetys, toisen hyöty – sääntö koskettaa eläviä ja kuolleita Puolaan sijoittuvassa Necrobusiness dokumentissa. Hautausurakoitsijana toimiminen on kivenkovaa bisnestä ja tuottaa isoja rahoja vuosittain, jopa valtio tukee omaisia avokätisin summin. Hommat lähtevät viimeistään siinä vaiheessa kunnolla lapasesta, kun hautaustoimistot ja ambulanssimiehet laittavat hynttyyt yhteen ja ruumiita alkaa ilmaantua eriskummallisen suuria määriä. Lódzin kaupunkiin sijoittuva tragikoominen ja jopa absurdi tarina esittelee bisnesmiehen Witold Skrzydlewskin, joka hautajaisbisnes näyttää ja kuulostaa enemmänkin mafiaviritykseltä kuin tavalliselta yritysmuodolta. Toisena päähenkilönä on hänen entinen kaverinsa Jacek Tomalski, joka suutuspäissään laittoi palkkamurhaajan Witoldin perään. Kaikessa outoudessaan palkkamurhaajana esiintyvä mies osoittautuikin naamioituneeksi poliisiksi ja kaverukset istuvat oikeudessa selvittämässä, kuka halusi kylmätä kenet - ja mistä ihmeen syystä? Epämääräisiä tunnustuksia tekevät ambulanssimiehet, Tomalskin katkerat tilitykset sekä Tony Sopraanomainen limanuljaska Skrzydlewski ajavat oikeussalissa nuijaa heiluttavan tuomarin epätoivon valtaan. Dokumenttia katsellessa huomaa välillä miettivänsä katsooko fiktiivistä elokuvaa vai voiko kaikki järjenvastainen toiminta olla valitettavasti totta.

Niki ja Nikin veli

”Niin, se on vähän surullista, mutta sille ei voi mitään. Elämä jatkuu, vaikka on kaikkea tällaista vammaa ja kaikkea sellaista”, sanoo Niki. Kirsi Mattilan lämminhenkinen dokumentti Niki ja Nikin veli on piristävä ja elämänläheinen teos, joka sukeltaa vammaisten kaksoispoikien elämään. Niki ja hänen veljensä Sampsa käyvät Ruskealansuon eli ”Ruskiksen” koulua, jossa mm. liikunta- ja oppimisvaikeuksia omaavat lapset saavat erityisopetusta. Kodin ja koulun välinen jokapäiväinen arki on haastavaa tasapainottelua ilojen ja surujen kanssa. Vuoden seuraamisen aikana katsoja pääsee mukaan Nikin ja Sampsan, heidän perheensä ja kouluyhteisön elämään. Nikin valoisa suhtautuminen elämään ja uusiin haasteisiin antaa toivoa vaikeissakin paikoissa, esimerkiksi kun Niki pohtii puhekyvyttömän Sampsan tulevaisuutta. Nikin rohkea suhtautuminen elämään osoittaa katsojalle, ettei elämä ole niin synkkää, kun on oikea asenne kohdallaan.

Burma VJ – Reporting from a Closed Country

On yksi suuri vitsi, miksi kansainvälinen yhteisö ei ole tehnyt enempää Burman tilanteen parantamiseksi. Tällä hetkellä ihmisiä haetaan kotoa aseiden kanssa orjatöihin, jotta junttakenraalien alati raiskaama maa pysyy ylipäätään pystyssä. Burma VJ – Reporting from a Closed Country paljastaa tilanteen, joka on rationaalisen käsityskyvyn toisella puolen. Salainen poliisi on kaikkialla ja tarkkailee kaikkia, opposition edustajia katoaa – osa vankiloihin, osa lopullisesti.  Vuonna 1988 ihmiset marssivat kadulla, armeija vastasi ampumalla 3000 mielenosoittajaa. Vuoden 2007 mielenosoituksiin osallistuivat sadattuhannet buddhalaiset munkit ja opiskelijat rinnakkain, armeija murskasi mielenosoittajat kyynelkaasuin ja pampuin. Ainut korruptoimaton tieto, mikä maasta tulee ulos, salakuljetetaan viidakon läpi Thaimaahan, missä Democratic Voice of Burma – liikkeen jäsenet työskentelevät turvassa, kun olosuhteet Burmassa käyvät liian kuumaksi. Piilotetuilla videokameroilla toimittajat kuvaavat Burmassa henkensä uhalla mitä maassa oikeasti tapahtuu ja tarttuupa nauhoille japanilaisen toimittajan kylmä murhakin. Länsimaiset uutiskanavat ovat täysin riippuvaisia kyseisestä lähteestä, koska valtion oma uutisointi on objektiivisuudeltaan melkein Pohjois-Korean tasoa. Burmassa elämä on mustavalkoista ja vaikka länsimaissa kuvittelemme tietävämme mikä on oikein ja mikä väärin – emme silti tee asialle yhtään mitään. Dokumentti puhuttelee katsojaa rankalla kädellä todellisuudesta muiden unohtamassa maassa.

La Vida Loca

El Salvadorin pääkaupungissa San Salvadorissa on kaksi pahamaineista jengiä, MS-13 ja MS-18, jotka vihaavat toisiaan. Jengien alkuperäinen historia juontaa kylmän sodan aikaiseen 1980-luvulla puhjenneeseen sisällissotaan ja sotaa paenneiden siirtolaisten karkotukseen Yhdysvalloista El Salvadoriin. Nykyään tappamisen syyksi riittää väärä numero, asia on ikuisen mustavalkoinen, eikä loppua asialle näy. Christian Povedan elokuva La Vida Loca kuvaa suorasti tylyn ja loppumattoman katutaistelun, jota San Salvadorin kaduilla käydään päivästä päivään, jokapäiväisistä hautajaisista toisiin. Osa ihmisistä yrittää sopeutua vankilatuomioiden jälkeen takaisin yhteiskuntaan ja rehelliseen elämään, mutta jengien viha toisiaan kohtaan ei anna armoa.

Docpointin saldo vuodelta 2009: